UUSIEN OVIEN AIKA

Vanhat ovet ovat jotakin sellaista, mihin katseeni alati pysähtyy. Tai ylipäätänsä ovet.

Niistä kuljetaan sisään ja ulos,  morsiamia kannetaan kynnyksen yli, vihassa lähdetään ovet paukkuen vetämään. Onkohan kulkija sipaissut ohimennen ovenpieltä ja talonväki hymy huulilla ottanut tulijan vastaan? Me ihmiset olemme kuin ovia, toisten ovi pysyy visusti kiinni ja toisilla on avoimet ovet ystävien tulla ja mennä.

Usein unissakin on ovia, ainakin minun unissani. Olen ymmärtänyt, että ovi ja asunto kuvaisi ihmistä itseään. Joskus unessa olen joutunut huoneeseen, kahden oven välitilaan, jossa molemmat ovet ovat kiinni. Menneen ovi on sulkeutunut, mutta uusi pysyy vielä visusti kiinni. On ollut vähän orpo olo.

Elämäni on käännekohdassa ja uusi elämänvaihe alkamassa.  Olen sulkemassa yhtä pitkäaikaista ovea, Ilomantsin ovea, joka sulki minut sisäänsä 25 vuodeksi. Ei, en minä ole kokenut vankilassa olevani,  välillä pikkasen evakkona kuiteskin täällä itärajan pinnassa. Toivottavasti tämä ovi pysyy minulle aina auki, tänne jää lukuisia ystäviä ja tuttuja, joita en halua kadottaa elämästäni.

 

Katseeni tähyää Pirkanmaalle, vähän lähemmäksi kotikontujani. Rakkaus se on se voima, joka liikuttaa. Usean yksinäisen vuoden jälkeen olen löytänyt kumppanin, jonka kanssa meillä on yhteistä käsillä tekeminen. Osaamme ainakin arvostaa sillä alueella toisiamme.  Ja rakkaustarinamme, siitä saisi vaikka elokuvaan ainekset.  Onni  on saada rakastaa ja olla rakastettu. Elokuun lopusta asti on tämä 500 kilometrin välimatka taittunut suuntaan ja toiseen useampaan kertaan. Joulun jälkeen aloin hivuttamaan pikkuhiljaa omaisuuttani hänen luokseen. Lopullinen muutto on edessä kesäkuussa.

Uuden elämän myötä mukaan tulee vanhan torpan miljöö, jossa on kymmenkunta rakennusta, vanhin 1700-luvun loppupuolelta. Nyt on ainakin parikymmentä uutta ovea aukaistavaksi. Tarinaa mietittäväksi, mitä kaikkea tässäkin pihapiirissä on vuosisatojen saatossa tehty ja miten eletty. Näissä maisemissa ollaan eletty kauan ennen minua ja niin tullaan tekemään minunkin jälkeeni. Tarkoitus ei ole tehdä tästä nykyaikaista kesäpaikkaa vaan otetaan askel jos toinenkin kohti mennyttä aikaa.

Paikalla on oma historiansa ja se vetää minua voimakkaasti puoleensa. On kun astuisi ajassa taaksepäin ja se sopii minulle erinomaisesti. En halua viettää elämääni oravanpyörässä vaan haluan E L Ä Ä ja N A U T T I A . Työntää sormet taas monien vuosien jälkeen multaan, käydä ulkohuussissa, ottaa päivänokoset terassilla kärpästen pörrätessä korvan juurella, mennä illalla raukeana nukkumaan, runko väsyneenä ruumiillisesta työnteosta, auringon maku iholla. Kuunnella linnunlaulua ja tarkastella luonnon ihmeitä.

Haastan itseni tallentamaan tähän blogiin ”uutta elämääni” uusissa maisemissa, uusien ihmisten ympäröimänä. Torpan elämää, historiaa, vuodenaikojen vaihtelua ja kaikkea, mitä se tuo tullessaan.

 

                       Rakkain terveisin, Kirsti