Puoli vuosisataa

Täytin lokakuun alussa nuo maagiset luvut, 50 vuotta. Ei se mennyt kivuitta ohitse. Edellisen kuukauden olin hyvinkin paljon mietteissäni ja jotenkin kauhuissani. On se aika paljon tuo puoli vuossattaa. Alkaa ilmestyä ryppyjä enemmän ja yhä enemmän, silmät painuvat kuopalle ja leuan alus löystyy ja posketkin valahtavat jonnekin leukaperien kohdalle. Entäs nuo kuumat aallot, tupsahtaa tuon tuostakin ja varsinkin yöaikaan. Miten tässä nyt ollaan hehkeä nuorikko, kun on ihon pinta vähän väliä nihkeenä. Ja kun ei saa nukuttua, niin päivällä on paha elämä päällä. Joku lähellä oleva ihminen sanoi, että on joka toinen päivä hyvällä päällä ja joka toinen pahalla päällä. Kolottaa joka paikkaa, pitää laittaa selän kohdalle lämmikettä, ettei vaan saa kylmää. Tavarat ovat hukassa ja aika tuhraantuu johonkin olemattomaan. Ihan vanhojen ihmisten oireilua 😉

Kun minä olin lapsi, samassa talossa asui äiti, isä, neljä lasta ja mummu vaarinsa kanssa.  Muistiin on piirtynyt kuva sen aikaisista viiskymppisistä. Istuivat kiikkustuolissa huivi päässä, pyörittelivät peukaloitaan suuntaan ja toiseen ( se tarkoitti, että antakaa kaffia pullan kanssa), ryystivät kahvikupin lautaselta kahvia, opettivat laittamaan pullaa kahvin sekaan ja tekemään pullamössöä. Olin neljä-viisivuotiaana kova juomaan kahvia ja kouluiän lähestyessä pelkäsin, miten voin olla koko päivän koulussa ilman kahvia. Ja opettivat pelkäämään ukkosta. Äiti oli kesäisin meijerillä töissä ja isä jossakin maatilan hommissa. Mummu meitä katsoi. Kuin valokuvana näen meidät istumassa kapean sängyn päällä rivissä. Mummu ensimmäisenä, sitten vuotta vanhempi veljeni, minä ja pari vuotta nuorempi siskoni. Kädet ristissä ja rukoillen; kohta voi tulla salama ja tappaa. Eikä piiloon kannata mennä, pallosalama tulee perässä ja se on silloin kuolemaksi. Ei se ole ihme, että pelkään vieläkin ukkosta. Hyvin on opetus mennyt selkärankaan asti. Hyviä muistoja minulla kuitenkin on lapsuudestani. Silloin sai olla vielä lapsi.

Muistan kun oma äitini täytti samat luvut. Olin värjännyt hänen hiuksensa mustaksi (hän oli sanonut joskus itselleen, että viiskymppisenä hän värjää hiuksensa. No se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta). Pankista tuotiin korttia ja listaa, johon kyläläiset olivat laittaneet rahaa, ”vanhalle ihmiselle”. Äitiä se suututti ja hävetti niin kovasti, että lista pysyi piilossa eteisen ruokakomerossa monta päivää. Olen vähän hymyillyt tätä äidin reaktiota kaikki nämä vuodet, mutta nyt ymmärrän hänen tuntojaan. Jotenkin on hävettävää tunnustaa olevansa jo sen ikäinen. Ehtoopuolella jo mennään. Toisaalta, jos elän mummuni ikään, olen vasta puolessa välissä, hän sai pitkän elämän ja nukkui pois 97-vuotiaana.

Minun oma H-hetkeni meni Heinolassa, siellä oli moottorisahaveistokisat, jossa muru oli mukana. Minut kyllä yllätettiin täysin. Olin myymässä omia tuotteitani siellä ja pikakisan lopuksi bändi meni lavalle soittamaan ja viihdyttämään yleisöä. Kuulin korvissani sanat, ”Eräs henkilö täyttää tänään 25 x 2 vuotta” ja sen jälkeen kuulin oman nimeni ja minua pyydettiin astumaan lavalle. Kilpailun järjestäjä Heinolan Citymarketin pitäjä ojensi minulle ruusukimpun ja toinen järjestäjä Luomupekka Rusila kuohuvaa. Ja sitten kuului synttäribiisiä. Aika ihana yllätys oli, täytyy myöntää. Illalla hotellissa ruokailun yhteydessä vielä sain uutta laulantaa. Ei näitä unohda.

Millaiselta nyt sitten tuntuu, viisikymppisenä? Aloin saada synttäriviikolla kortteja, eikä se enää niin kauhealta tuntunutkaan. Pieniä ja vähän isompiakin paketteja. Puheluita, onnitteluita. Rahaa uuden ompelukoneen ostoon. Saan toisen koneen torpalle työtiloihini ja toisen voin pitää kotona, ihanaa, työt luistaa joka puolella, kun on pelit ja vehkeet kunnossa. Muru antoi minulle neljä lampaantaljaa ja siellä ne ovat tuolien päällä lämmittämässä torpalla. Ihanan pehmoisia ja lämpimiä. Kyllä minun kelpaa. Kävin tyttöjeni ja vävypojan kanssa Jyväskylässä kiinalaisessa syömässä ja sen päätteeksi me naiset menimme katsomaan Kätilö-elokuvaa. Söimme karkkeja ja sipsejä samalla ja sekin oli minusta kiva tapa viettää syntymäpäivää. Omien tyttärien kanssa elokuvissa. En minä osaisi sellaista pönötysjuhlaa viettääkään. Katsotaan sitten 20 vuoden päästä 😀 Torpalla tarjoan jossakin vaiheessa kaffeet ja kakut perheelle ja lähipiirille. Kunhan saadaan se torppa ja Kirstinkammari siihen kuntoon.

Kyllä tästä syntymäpäivästä jäi loppujen lopuksi hyvät muistot mieleen.

Rakkain terkuin Kirsti