Alkoiko kaikki jo nuorena tyttönä, kun luin ullakolla L.M. Montgomeryn Runotyttö-kirjoja ja haaveilin osaavani kirjoittaa runoja? Vai onko alkuna oman elämän romahtaminen vuosia sitten ja silloin itselle annettu lupaus, että jos tästä selviän, haluan olla tukena toisille, elämän kolhuja kokeneille ihmisille?
Olen aina ollut luova ihminen ja luovuuteni on tullut esille maalauksina, kuvina, käsitöinä. Vuonna 2011 kesällä tapahtui jotakin, mikä hämmästytti myös minut itseni. Alkoi syntyä runoja. Jostakin ne tulivat, purkivat vuosikausien pahaa oloa pois sydämestä ja alkoivat parantaa arpista sieluani. Heti alusta lähtien liitin runoon mukaan ottamani valokuvan ja nämä alkoivat puhua keskenään; kuva ja runo. Ennakkoluulottomasti aloin laittaa Facebook-sivuilleni näitä runokortteja ja pian ystäväni sanoivat, että istuivat kuvieni ääressä itkien tai nauraen, mutta voimaantuen. Tuli pyyntöjä tehdä “oikeita” kortteja ja ensimmäinen satsi valmistui keväällä 2012.
Sittemmin runo alkoi elämään myös muissa tuotteissa. Kierrätysmateriaalia hyödyntäen syntyy tapetista, pitsistä, kirjojen sivuista ym. materiaalista suloisia vintagetyyppisiä lahjapakkauksia esim. kynttilöille ja suklaalle.
Runotyttö elää ja on voimissaan.
