Kirjoittaja: Kirsti Kivimäki

  • Heiluu ku heinämiäs

    Kesä on ollut työntäyteinen ja vielä on kesää jäljellä. Kerkiää tapahtumaan ja tekemään siis vaikka mitä vielä. Ajatukseni ovat liidelleet tosi korkealla ja lujaa, mutta onneksi kaikki ei jää vain unelmoimisen asteelle. Paljon on tehty. Ystävä kävi tänään torpalla ja sanoi, että on ihana kuunnella, kun puhun, mitä kaikkea suunnittelen ja miten menen niitä unelmia…

  • Melkein kuin lomalla…

    Viime viikonloppuna olin ”lomalla” torpalla. Halusin ollä välillä yksin, omien ajatusteni kanssa. No yksin ja yksin, mutta leikisti yksin. Välillä on pakko saada olla yksin. Tein perjantaina kotona hommia siihen malliin, että sain pakattua kylmälaukun ja muut tarpeelliset tavarat ja läksin torpalle puolen päivän jälkeen.  Olen vähän kuin amerikkalainen kotiäiti;  nuorimmainen käy ilmaisutaidon lukioa Tampereella…

  • Kevättä (kesää) kohti

    Kuvassa kukkivat kirsikankukat, ihan tämän keväiset, kesä on täällä pian <3 Puolitoista viikkoa sitten kuuntelin ommellessani retroradiota torpalla ja sain hyvän vinkin siitä, miten on jotakin vihreetä pääsiäisen aikaan. Niin minulla kuin jutun haastattelijalla meinaa unohtua se rairuohon oikea kylvöaika ja pääsiäinen mennä vipeltää usein ohitse ruohottomana. Hain heti oksasakset ja lähdin torpan pihapiiriin leikkaamaan…

  • Ystävyydelle

      Vuoden jokaisena päivänä on ystävänpäivä, sillä ystäviä tarvitaan vuoden jokaisena päivänä. Minä miellän enemmän tämän ”virallisen” ystävänpäivänkin ystäville, en niinkään rakastaville, mikä taitaa ola sen alkuperäinen tarkoitus tuolla Amerikan maassa. Olen miettinyt omia ystävyyssuhteita viime viikkoina tai oikeastaan viime kesästä asti. Matkan varrelle on mahtunut monenlaista ystävää; osa on jäänyt pysyvästi elämääni ja osa…

  • Vuoden viimeinen päivä

    Siinä se sitten meni taas; vuoden viimeiset tunnit ovat käsillä. Kummaa kiirettä on pitänyt koko ajan. Minun niin piti elää tätä päivää ja huomaan työntäväni tämän blogin kirjoittamista aina vain tuonnemmaksi, sitten kuin minulla on aikaa. Pitää pysähtyä tähän mustavalkoiseen hetkeen ja tehdä se aika juuri nyt. Koko syksy on mennyt tosi nopeasti ja sitä syksyä…

  • Puoli vuosisataa

    Täytin lokakuun alussa nuo maagiset luvut, 50 vuotta. Ei se mennyt kivuitta ohitse. Edellisen kuukauden olin hyvinkin paljon mietteissäni ja jotenkin kauhuissani. On se aika paljon tuo puoli vuossattaa. Alkaa ilmestyä ryppyjä enemmän ja yhä enemmän, silmät painuvat kuopalle ja leuan alus löystyy ja posketkin valahtavat jonnekin leukaperien kohdalle. Entäs nuo kuumat aallot, tupsahtaa tuon…

  • Syyskuun alakuloa

    Tämä sisältö on estetty, koska se vaatii markkinointievästeitä. Hyväksy markkinointievästeet Jotenkin olen samaistunut viime päivinä tähän Johanna Kurkelan lauluun kovasti. On syyskuu ja makaan petissä kipeänä. Flunssaa on kestänyt kolme viikkoa ja alan olla kyllästynyt tähän olotilaan. Minuun ei taudit tartu, olen sellainen tyyppi. Paitsi nyt tarttui eikä meinaa luovuttaa. Ei huvita mikään paitsi itsesääli….

  • MUUTOSTA SELVINNYT

    Nyt ymmärrän,  miksi muuttoa sanotaan yhdeksi suurimmista stressintekijöistä ihmisen elämässä. Se vei kaikki voimat minusta, ihan totaalisesti. Viimeiset viikot olivat yhtä pakkaamista Ilomantsin päässä ja purkamista Ylöjärven päässä. Ja joka välissä tuo 500 km yhteen suuntaan; se tiesi reissuunsa tuhatta kilometriä.  Lisäksi tuo henkinen paine ystävistä luopumisesta. Kaikki turvallinen ja tuttu on ohitse jäänyttä elämää. En…

  • KEVÄT KEIKKUEN TULEVI

        Sinivuokot ovat puhjenneet kukkaan ja siinä onkin kerrassaan ihmettelemistä. Ei kukkaa sinänsä vaan sitä paljouden määrää, mitä täältä torpan ympäristöstä löytyy. Niitä on ihan joka puolella, isoina mättäinä, metsän pohja loistaa sinisin värein. Olen kotoisin Pohjanmaalta, juuri sieltä  mihin säätiedotuksessa viitataan ”alavilla mailla hallan vaaraa”. Se rajoitti aika paljon kukkien valinnassa. Eikä siellä…

  • UUSIEN OVIEN AIKA

    Vanhat ovet ovat jotakin sellaista, mihin katseeni alati pysähtyy. Tai ylipäätänsä ovet. Niistä kuljetaan sisään ja ulos,  morsiamia kannetaan kynnyksen yli, vihassa lähdetään ovet paukkuen vetämään. Onkohan kulkija sipaissut ohimennen ovenpieltä ja talonväki hymy huulilla ottanut tulijan vastaan? Me ihmiset olemme kuin ovia, toisten ovi pysyy visusti kiinni ja toisilla on avoimet ovet ystävien tulla ja mennä….