Kirstinkammarin blogi

Takamaan tarinoita


Loading

Heiluu ku heinämiäs

  • Date22 heinäkuun, 2016
  • Discussion1 Comment

Kesä on ollut työntäyteinen ja vielä on kesää jäljellä. Kerkiää tapahtumaan ja tekemään siis vaikka mitä vielä.

Ajatukseni ovat liidelleet tosi korkealla ja lujaa, mutta onneksi kaikki ei jää vain unelmoimisen asteelle. Paljon on tehty. Ystävä kävi tänään torpalla ja sanoi, että on ihana kuunnella, kun puhun, mitä kaikkea suunnittelen ja miten menen niitä unelmia kohti. Totta se on, olen niin innoissani kaikista niistä mahdollisuuksista joita torppa tarjoaa. Mistä muualta olisin saanut tällaisen työmahdollisuuden, jossa voin antaa luovuudelle täydet siivet? Ja huomaan, että luovuus synnyttää lisää luovuutta ja kohta minulla on niin paljon haaveita ja mietteitä tulevaisuutta ajatellen, etten meinaa housuissani pysyä.

Viime blogikirjoituksessani kerroin yhdestä aitasta, josta saisi hienon ympäristön voimasessioihin ja Minä olen ihana-projekteihin. Lausuin ääneen haaveeni kampauspöydästä ja vain viikko tuon jälkeen minulla oli kampauspöytä. Siitä se sitten lähti. Kolme kerrosta kalkkimaalia, sapluunan läpi töpötystä, hiomista ja vahausta ja minulla oli hieno kampauspöytä. Lieksan kirpputorillta löysin karmeanvärisen jakkaran, jonka maalasin samaisella kalkkimaalilla ja niin minulla on nyt nätti kokonaisuus. Seuraavaksi katselin aitan seiniä sillä silmällä ja juhannuspäivän maalasin pinnat valkoiseksi. Kirpparikierrokselta tarttui mukaan yhtä sun toista ja varastossa olevasta ruosteisesta pyöränrenkaasta tuli upea katos vuoteen yläpuolelle. Oikein prinsessan vuode, vaikka piika täällä asustaakin.

prinsessakatos-001

Peilipöytä ja prinsessakatos <3

 

On tässä vähän paineitakin; elokuussa torpalle tulee n. 40 henkeä viettämään kesäjuhlaa ja samalla on hieman koulutustakin. Ikähaitari on lapsista yli kahdeksankymppisiin. Puuliiteristä tehdään museo, joka toimii samalla luentosalina. Sali taitaa olla liian hieno nimitys paikalle, vanhanajan  tunnelmaa löytyy ja vielä yksi yllätysjuttu, jota en paljasta vielä. Onneksi minulla on niin taitava pehtoori, joka toteuttaa haaveitani. Minä olen toiminut kakkosnelosen kantajana, onnistuu paremmin kun naulojen hakkaaminen lattiaan. Siinä missä Juha löi  neljä naulaa, minä sain vaivalla ja tuskalla hakattua yhden naulan. Onkohan se “naisen käteen sopiva vasara” vähän liian leikkikalu tällaiseen raavaaseen työhön? Enimmäkseen olen naputellut sillä tauluille nauloja 🙂

Varastot ovat täynnä ihania, vanhoja esineitä, joille annetaan nyt mahdollisuus päästä kertomaan tarinaansa tämän päivän ihmisille. Vanhempaa väkeä taas kiehtoo nähdä tuttuja esineitä, joita he ovat käyttäneet lapsuudessaan ja nuoruudessaan.

 

museo

Lattiaan on lyöty kakkosnelosta ja nurkkiin kannettu museotavaraa. Tästä tulee vielä yllätyksien huone

Torpan maasto on mäkistä ja varsin kivistä. Ruohonleikkurilla ei pääse leikkaamaan kuin pienen palan nurmikkoa. Nokkonen kasvaa vähän joka paikassa. Mieleni alkoi kaivata maalaismaisemaan sopivia heinäseipäitä aittojen välistä kurkistelemaan. Ei yhtään käynyt mielessä lapsuus, kun heinäkuussa tehtiin  heinää ja hätisteltiin paarmoja pois. Naapurin lapset kävivät uimassa. Vähänkö se suututti silloin! Aina oli kiire sään kanssa, että kerittiin saada ennen sadetta heinät seipäälle kuivumaan. Harvemmin sai tuotua heinät suoraan maalta latoon. Meilläkin oli useampi lato ja riihi täytettävänä. On sitä saanut hangon piikistäkin pakaraan reiän. Ihme ja kumma, ettei mitään suurempia vahinkoja sattunut. Mukavinta oli silloin, kun sai pomppia heinäkasaan orren päältä. Se oli leikkiä samalla kuin heinät tiivistyivät pienempään tilaan. Heinäkasaan oli hyppimässä myös naapurin lapset. Sellaista huvitusta silloin oli, ei mennyt aika kännyköiden pelejä pelatessa. Illalla jalkoja ja käsivarsia sitten kirveli, kun käytiin saunomassa.

Tartuin alkuviikosta viikatteeseen ja liippaan ja aloin niittämään “heinää” kumoon. Edellisestä niittokeikastani on melkein 30 vuotta, mutta hyvin se sujui. Teroittaminenkin onnistui. Kanat olivat seuranani ja niiden vahtiminen oli se työläin puuha. Tuppaavat olevan niin likellä, että piti varoa, ettei kaula katkea vahingossa. Tuli hyvä mieli, kun näin heinät kumossa.  Pari päivää pöyhin hangolla ja sitten seivästin. Yksi heinäseiväs kaatui kuorman alle; oli laho alaosa ja meni muruiksi. Toinen hajosi jo kun kuoppaan iskin. Mutta nyt pystyssä on kaksi komiaa 😂 välitikkuja ei löytynyt, joten sopivia etsimään risukosta. Hätä keinot keksii, yhteen reikään laitoin ison rautanaulan 😌Tuoksukin kuin ennenvanhaan heinässä ollessa. Piti ihan lähteä sisälle kaffin keittoon ja kantaa kaffit ja eväsleivät “heinäpellolle”. Tuli siinä toinenkin lapsuusmuisto mieleen; miten laitettiin mustikoita ruisleivän päälle ja täytyy sanoa, hyvälle maistui tänäkin päivänä. Onko kukaan muu mussutellut tällaisia voileipiä? Nyt minulla on maalaisidylliä kerrakseen, heiniä seipäillä ja kanoja nokkimassa matosia maasta.

heinässä

Heinätöissä

Kivoja loppukesän päiviä toivottelee Kirsti

1 Comment

Leave a Comment