Viime viikonloppuna olin ”lomalla” torpalla. Halusin ollä välillä yksin, omien ajatusteni kanssa. No yksin ja yksin, mutta leikisti yksin. Välillä on pakko saada olla yksin. Tein perjantaina kotona hommia siihen malliin, että sain pakattua kylmälaukun ja muut tarpeelliset tavarat ja läksin torpalle puolen päivän jälkeen. Olen vähän kuin amerikkalainen kotiäiti; nuorimmainen käy ilmaisutaidon lukioa Tampereella…
Siinä se sitten meni taas; vuoden viimeiset tunnit ovat käsillä. Kummaa kiirettä on pitänyt koko ajan. Minun niin piti elää tätä päivää ja huomaan työntäväni tämän blogin kirjoittamista aina vain tuonnemmaksi, sitten kuin minulla on aikaa. Pitää pysähtyä tähän mustavalkoiseen hetkeen ja tehdä se aika juuri nyt. Koko syksy on mennyt tosi nopeasti ja sitä syksyä…
Vanhat ovet ovat jotakin sellaista, mihin katseeni alati pysähtyy. Tai ylipäätänsä ovet. Niistä kuljetaan sisään ja ulos, morsiamia kannetaan kynnyksen yli, vihassa lähdetään ovet paukkuen vetämään. Onkohan kulkija sipaissut ohimennen ovenpieltä ja talonväki hymy huulilla ottanut tulijan vastaan? Me ihmiset olemme kuin ovia, toisten ovi pysyy visusti kiinni ja toisilla on avoimet ovet ystävien tulla ja mennä….
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi ja analysoidaksemme sivuston liikennettä. Valitse mitkä evästeet sallit. Evästekäytäntö
Välttämättömiä sivuston toiminnalle. Ei voi poistaa käytöstä.
Auttavat meitä ymmärtämään, miten kävijät käyttävät sivustoa.
Käytetään kohdistettujen mainosten näyttämiseen ja kampanjoiden seurantaan.
Tällä sivustolla ei käytetä markkinointievästeitä.
Muistavat asetuksesi ja mieltymyksesi paremman käyttökokemuksen takaamiseksi.
Tällä sivustolla ei käytetä mieltymysevästeitä.