Tein perjantaina kotona hommia siihen malliin, että sain pakattua kylmälaukun ja muut tarpeelliset tavarat ja läksin torpalle puolen päivän jälkeen.  Olen vähän kuin amerikkalainen kotiäiti;  nuorimmainen käy ilmaisutaidon lukioa Tampereella ja tässä jaksossa sattuu olemaan sellaiset tunnit, että aamuin illoin olen kuskannut tyttöä viiden kilomertin päähän bussille. Oma aikataulu on pitänyt rytmittää sen mukaan ja kun on omiakin opiskeluita Tampereella kahtena iltana viikossa, niin on mennyt yhdeksi autolla huristeluksi tämä elämä. Oli siis aika nollata tilannetta ja hemmotella itseään saunalla ja kaikella muullakin mukavalla.

Tuli kolme vuotta täyteen tuosta ”Maailaman ihanin nainen”-valokuvakurssista, joka pidettiin Paltimossa. Illan hämärissä katsoin kuvia tekemästäni valokuvakirjasta ja pääsin taas siihen taianomaiseen tunnelmaan mukaan, mikä silloin vallitsi siellä. Kyynelkin sumensi näkökykyä välillä. Se oli jotakin merkittävää, kasvun paikkaa, oman itsensä ja naiseuden läpikäyntiä, kriisejä, vaikeaa elämää. Siellä reilu kymmenen toisilleen tuntematonta naista pääsi koskettamaan toistensa sieluja ennenkokemattomalla tavalla. Tämä oli yksi elämäni merkityksellisemmistä tapahtumista.

Olen koettanut viedä tuon valokuvakurssin satoa eteenpäin elämässäni. Aina välillä tulee tarve tulla nähdä itsensä sellaisena kuin itse haluaa. Ystävien kanssa olemme harjoittaneet voimaantumista valokuvien kanssa. Toukokuun puolessa välissä ystäväni Marja oli Ilomantsista käymässä. Meillä oli suuret suunnitelmat ottaa kuvia sinivuokoista (kerkesivät kukkimaan jo, kun on ollut niin lämmin kevät), valkovuokoista, joutsenista. Menimme torpalle yöksi, lämmitimme yösaunan ja puhuimme ja nauroimme.   Ja sunnuntaiaamuna heräsimme vesisateeseen. Ei voitu siis ottaa voimakuvia luonnossa, mutta onneksi on torpan ihana ja valoisa kuisti, joten ei meidän voimaantumiset ihan hukkaan menneet.

Minä haluaisin käyttää tätä torppaa ja sen rauhoittavaa ympäristöä tällaisiin voimasessioihin. Kenties jo ensi kesäksi saataisiin asiat siihen malliin, että torpalla voisi yöpyä. Vaatimatonta majoitusta, saunomista, kivoja kuvatuokioita, kokkailua yhdessä. Voimaannuttavaa yhdessäoloa. Nyt olenkin alkanut katsomaan yhtä aittaa ”sillä silmällä”. Sinne haluan vanhanaikaisen kampauspöydän ja rekillisen vaatteita, joita voisi tarpeen tullen lainata kuvauksia varten. Ja taatusti olisi hauskaa.

No, miten meni viikonloppu? Nyt on ollut niin ihana toukokuu, ettei keskikesälläkään aina ole näin lämpöisiä ilmoja. Ensimmäiseksi ruokin kanaset ja seuraavaksi kävin tarkastamassa kukkatilanteen, mitä uutta on yön aikana tapahtunut. Kanat seuraavat minua joka paikkaan, jopa ulkohyyskässä ollaan nelistään. Tulee mieleen aika, jolloin omat lapset olivat pieniä ja vessassa ollessa aina avoiminen ovien päivät. Töitä paiskin kuin hullu, kädet ovat rakkuloilla. Mutta kyllä paljon sain aikaiseksiskin. Juha kävi perjantai-iltana ja saatiin kanoille vanhaan miljööseen sopiva kana-aitaus valmiiksi. Ja huomasi samalla reissulla, että vesipumppaamossa oli jotakin häikkää. Se tarkoitti siis, että sitä saunomista ja jalkakylpyjä en päässyt tällä kertaa tekemään. Sen takia pääsin käyttämään yölläkin ulkohyyskää, minun onneni; lintujen laulua yö läpeensä ja se tuoksu…kiersin ympäri pihamaata vedet silmissä. Ei ihminen tarvitse kaikenmaailman härpäkkeitä ollakseen onnellinen. Vähemmän on enemmän ja sydän sen kertoo.

Siivosin aittoja, raahasin Kakolasta ostetun kerrosängyn rengintupaan (Juha ei ymmärrä vieläkään, miten sen sain siirrettyä, enkä kerrokaan, ihmetelkööt ihmenaista). Siellä joku saa joskun yöpyä vankien entisessä punkassa, onhan siinä jo tunnelmaa kerrakseen. Rengintuvan siivous piti jättää kesken, siellä oli asukkeja. Joku pikkuruinen lintu oli päässyt jostakin raosta sisään ja tehnyt kaapin hyllylle pesän. Juttelin pikkuruisille hetken ja palaan siivoamiseen, kunhan poikaset ovat lentäneet pesästään. Linnunpöntöt ympäri tonttia olivat täynnä asukkeja ja taivaalla ruuhkaa ruuanhakumatkoilla. Piha sai uusia kukkia ja somistuksia ja kaikkea mukavaa muhii mielessäni (ja Juhan pään menoksi). Mää olen niin love tuohon maalaisidylliin <3

Ihanaa alkavaa kesäkuuta toivottelee torpan tyttö Kirsti