Kirstinkammarin blogi

Takamaan tarinoita


Loading

Melkein kuin lomalla…

Viime viikonloppuna olin ”lomalla” torpalla. Halusin ollä välillä yksin, omien ajatusteni kanssa. No yksin ja yksin, mutta leikisti yksin. Välillä on pakko saada olla yksin.

Tein perjantaina kotona hommia siihen malliin, että sain pakattua kylmälaukun ja muut tarpeelliset tavarat ja läksin torpalle puolen päivän jälkeen.  Olen vähän kuin amerikkalainen kotiäiti;  nuorimmainen käy ilmaisutaidon lukioa Tampereella ja tässä jaksossa sattuu olemaan sellaiset tunnit, että aamuin illoin olen kuskannut tyttöä viiden kilomertin päähän bussille. Oma aikataulu on pitänyt rytmittää sen mukaan ja kun on omiakin opiskeluita Tampereella kahtena iltana viikossa, niin on mennyt yhdeksi autolla huristeluksi tämä elämä. Oli siis aika nollata tilannetta ja hemmotella itseään saunalla ja kaikella muullakin mukavalla.

Voimakuva kirstinkammari.fi

Pojaksi toivottu tyttö halusi olla elämässään edes kerran prinsessa <3 Kuvan otti parini Dorothea

Tuli kolme vuotta täyteen tuosta ”Maailaman ihanin nainen”-valokuvakurssista, joka pidettiin Paltimossa. Illan hämärissä katsoin kuvia tekemästäni valokuvakirjasta ja pääsin taas siihen taianomaiseen tunnelmaan mukaan, mikä silloin vallitsi siellä. Kyynelkin sumensi näkökykyä välillä. Se oli jotakin merkittävää, kasvun paikkaa, oman itsensä ja naiseuden läpikäyntiä, kriisejä, vaikeaa elämää. Siellä reilu kymmenen toisilleen tuntematonta naista pääsi koskettamaan toistensa sieluja ennenkokemattomalla tavalla. Tämä oli yksi elämäni merkityksellisemmistä tapahtumista.

Arjen enkeli kirstinkammari.fi

Höpsähtänyt enkeli Kuva Marja

Olen koettanut viedä tuon valokuvakurssin satoa eteenpäin elämässäni. Aina välillä tulee tarve tulla nähdä itsensä sellaisena kuin itse haluaa. Ystävien kanssa olemme harjoittaneet voimaantumista valokuvien kanssa. Toukokuun puolessa välissä ystäväni Marja oli Ilomantsista käymässä. Meillä oli suuret suunnitelmat ottaa kuvia sinivuokoista (kerkesivät kukkimaan jo, kun on ollut niin lämmin kevät), valkovuokoista, joutsenista. Menimme torpalle yöksi, lämmitimme yösaunan ja puhuimme ja nauroimme.   Ja sunnuntaiaamuna heräsimme vesisateeseen. Ei voitu siis ottaa voimakuvia luonnossa, mutta onneksi on torpan ihana ja valoisa kuisti, joten ei meidän voimaantumiset ihan hukkaan menneet.

 

DSC_5500

Sadekaan ei haittaa Kuvan nappasi Marja

DSCN2258

Kyllä me niin taas voimaannuttiin

Minä haluaisin käyttää tätä torppaa ja sen rauhoittavaa ympäristöä tällaisiin voimasessioihin. Kenties jo ensi kesäksi saataisiin asiat siihen malliin, että torpalla voisi yöpyä. Vaatimatonta majoitusta, saunomista, kivoja kuvatuokioita, kokkailua yhdessä. Voimaannuttavaa yhdessäoloa. Nyt olenkin alkanut katsomaan yhtä aittaa ”sillä silmällä”. Sinne haluan vanhanaikaisen kampauspöydän ja rekillisen vaatteita, joita voisi tarpeen tullen lainata kuvauksia varten. Ja taatusti olisi hauskaa.

No, miten meni viikonloppu? Nyt on ollut niin ihana toukokuu, ettei keskikesälläkään aina ole näin lämpöisiä ilmoja. Ensimmäiseksi ruokin kanaset ja seuraavaksi kävin tarkastamassa kukkatilanteen, mitä uutta on yön aikana tapahtunut. Kanat seuraavat minua joka paikkaan, jopa ulkohyyskässä ollaan nelistään. Tulee mieleen aika, jolloin omat lapset olivat pieniä ja vessassa ollessa aina avoiminen ovien päivät. Töitä paiskin kuin hullu, kädet ovat rakkuloilla. Mutta kyllä paljon sain aikaiseksiskin. Juha kävi perjantai-iltana ja saatiin kanoille vanhaan miljööseen sopiva kana-aitaus valmiiksi. Ja huomasi samalla reissulla, että vesipumppaamossa oli jotakin häikkää. Se tarkoitti siis, että sitä saunomista ja jalkakylpyjä en päässyt tällä kertaa tekemään. Sen takia pääsin käyttämään yölläkin ulkohyyskää, minun onneni; lintujen laulua yö läpeensä ja se tuoksu…kiersin ympäri pihamaata vedet silmissä. Ei ihminen tarvitse kaikenmaailman härpäkkeitä ollakseen onnellinen. Vähemmän on enemmän ja sydän sen kertoo.

Siivosin aittoja, raahasin Kakolasta ostetun kerrosängyn rengintupaan (Juha ei ymmärrä vieläkään, miten sen sain siirrettyä, enkä kerrokaan, ihmetelkööt ihmenaista). Siellä joku saa joskun yöpyä vankien entisessä punkassa, onhan siinä jo tunnelmaa kerrakseen. Rengintuvan siivous piti jättää kesken, siellä oli asukkeja. Joku pikkuruinen lintu oli päässyt jostakin raosta sisään ja tehnyt kaapin hyllylle pesän. Juttelin pikkuruisille hetken ja palaan siivoamiseen, kunhan poikaset ovat lentäneet pesästään. Linnunpöntöt ympäri tonttia olivat täynnä asukkeja ja taivaalla ruuhkaa ruuanhakumatkoilla. Piha sai uusia kukkia ja somistuksia ja kaikkea mukavaa muhii mielessäni (ja Juhan pään menoksi). Mää olen niin love tuohon maalaisidylliin <3 lomanen-001

Ihanaa alkavaa kesäkuuta toivottelee torpan tyttö Kirsti

4 kommenttia

  •    Reply

    Hieno, pitkä viikonloppu oli siellä käydessä, sadekkin tuntui hyvältä; pehmoiselta tuoksuineen. Elämän ihaninta antimineen, joutsenet, valkovuokot ja ystävysten yhdessä olo sellaisessa miljöössä kun se torppa. Jotenkin sitä vain kaipaa niitä aamulenkkejä, kuvaus retkiä ja juttu tuokioita kun voi huoletta kertoa mitä vaan. Naurulla nyt selvittiin sen ilon myötä, haikee ja itkut tuli jälkeenpäin. Kaunis kiitos vielä kaikesta <3 nyt on kuvina sielun sopukoissa pitkäksi aikaa katseltavaa, kuten valokuvinakin.

    •    Reply

      Kaunis kiitos itsellesi rakas ystävä. Meillä on samat kuviot läpikäytynä elämässä, niin tiedämme usein puolesta sanasta, mitkä aatokset hiipivät mieleen. Nyt odotamme seuraavaa vierailuasi ja sitten keksimme taas jotakin mukavaa :)

  •    Reply
    Kyllikki Kakkonen toukokuu 31, 2016 at 11:31 pm

    Ei sitä voi kuin kaiholla katsella noita kuviasi ja tunnelmaa, joka välittyy niistä. Ihan pakko (joskus voi olla kivaakin, kun on pakko tehdä jotakin!) kyllä on tulla käymään tuolla torpalla ja Sinun luona siellä maalaisidyllissä! En vain tiedä vielä onko se vuonna yksi vai kaksi, mutta silläkös on väliä, kun tietää, että se joskus on…..Kuuntelimme tänä aamuna aamukahvilla täällä Hömpötissä lintujen laulua – västäräkit visersivät ja pääskyset kisailivat päämme yläpuolella, vaikkakin yksi pari pääskysiä on säkättänyt minulle kovastikin siitä, että tultiin heidän reviirilleen…silti hyvässä sovussa nyt mahdumme tänne, ja siinä kahvia siemaillessa en voinut olla huokaisematta, mikä ihana rauha meillä vallitsee….voin vain kuvitella, mikä idylli siellä teillä on! Vein juuri pyykit narulle ja ruisrääkkä, jonka luulimme jo jääneen parempiin suihin, muistutti olemassaolostaan hupaisansurkealla rääkymisellään taivaanvuohen puuhkuttaessa pilvettömällä taivaalla. Oi autuaita olemme me, jotka saamme tämän suuren luonnon rakkauden kokea ja sydämiimme painaa!! Ollaan kiitollisia ja nöyriä, haliterveisin Kyllikki

    •    Reply

      Voi Kyllikki, meillä on samanlaiset sielunmaisemat sekä silmiemme alla että sydämissämme. Sinä kirjoitit niin tunnelmallisesti, että ihan kuin olisin ollut siellä teidän kanssanne kaffia hörppimässä ja antanut silmieni nauttia siitä kaikesta ympärillä olevasta kauneudesta, tuoksuista, äänistä. Ja siellä tuntee olevansa maailman huipulla. Tervetuloa käymään, oli se sitten mikä vuosi hyvänsä, jatkamme keskustelua siihen mihin viimeksi jäätiin. Ihanaa kesää siellä vaarojen keskellä <3

Jätä kommentti